Erämessut
figbsederu

Vuoden eräkoira Essi

Julkaistu 7.6.2018

 Vuoden Eräkoira.png

Vuoden 2018 Eräkoira on suomenpystykorva Essi, oikealta nimeltään Karahkan Eka-Essi. Koira on syntynyt 15.3.2013 ja sen omistavat Pirkko ja Sauli Halttunen Toivalasta. Vuoden eräkoiran valinnan tekee vuosittain Suomen Kennelliitto ry. Joka toinen vuosi valinta julkaistaan Kansainvälisillä Erämessuilla Riihimäellä. Messuilla julkaistavassa postimerkkisarjassa Essi on itseoikeutetusti edustettuna.

Suomenpystykorva Essi on ollut syntymästään saakka eloisa ja oppivainen erä- ja perhekoira. Essi haki jo viiden kuukauden ikäisenä sorsat ja haukkui ensimmäisen pudotukseen johtaneen lintuhaukkunsa kuuden kuukauden ikäisenä. Eräretkillä Essi on sosiaalinen muiden metsästäjien sekä toisten koirien kanssa. Se on myöskin ollut mukana pitkillä kanoottiretkillä. Linnunhaukkukokeesta Essi on käyttövalio ja näyttelystä on saaliina muotovalion arvo. Valtakunnallisen Haukku-ottelun voitosta on mestaruus vuodelta 2017 eli Essi on hallitseva Suomen mestari.

 

Sosiaalisilta taidoiltaan Essi on osoittautunut kelvolliseksi pitokoiraksi myöskin rivitaloyhteisössä. Kotioloissa se ei turhia haukuskele, ja tavatessaan muita ihmisiä se tervehtii heitä iloisesti joristen. Essi on myös mukana tehostetun palveluasumisen vierailuilla kotikonnuillaan. Se ilahduttaa asukkaita iloisella mutta rauhallisella käytöksellään. Kansalliskoira on vanhuksille tuttu rotu ja palauttaa usein mukavia muistoja nuoruudesta.

 

Suomenpystykorva juhlii tänä vuonna 125-vuotista olemassaoloaan ja on nykyiseen yhteisölliseen yhteiskuntamuotoon sopeutuva ja kaikkien perheenjäsenten odotuksiin vastaava erinomainen ERÄKOIRA.

 

Lisätetoja:

Suomen Kennelliitto ry, Jukka Lindholm 050-321 8714, jukka.lindholm@kennelliitto.fi

Erämessut, toimitusjohtaja Ninni Manninen, puh. 050 362 6051, ninni.manninen@riihimaenmessut.fi

Erämessut, tiedottaja Taina Ojapalo, puh. 050 516 0411, tiedotus@riihimaenmessut.fi

www.erämessut.fi

Takaisin uutislistaukseen